Elämä

En oikein tiedä, mitä sanoisin. Minulla olisi tällä hetkellä niin paljon sanottavaa, mutta en osaa pukea mitään tunteitani järkevästi. Sen sijaan sisälläni myllää helvetin suuri pyörremyrsky. Haluaisin unohtaa kaikki murheet ja tuskan, jota koen, mutten vain voi. Haluaisin nauttia tästä kesästä, jota on oikeasti todella vähän jäljellä, mutten osaa. Haluaisin nauttia elämästä ja sen tuomista iloista, koska milloinkaan ei voi tietää, milloin oma viimeinen päivä koittaa. Haluaisin niin paljon, mutta mitään noista asioista en pysty toteuttaamaan.

Välillä minusta tuntuu, etten elä tätä elämääni. Tuntuu kuin joku muu eläisi tätä, ja minä vain seuraan vierestä, kun hän vaihe vaiheelta tuhoaa elämäni. Minä en haluaisi itkeä joka ilta. Minä en haluaisi stressaantua siitä, jos joku päivä ei mene aivan suunnitelmieni mukaan. Minä en haluaisi pelätä joka päivä sitä, koska löydän itseni sairaalasta. Enkä varsinkaan haluaisi pelätä sitä, että tulen joku päivä kuolemaan onnettomana ja väsyneenä elämääni. Haluaisin tehdä elämästäni niin ihanan ja onnellisen. Haluaisin elää päivän kerrallaan murehtimatta siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Miksi minä en sitten elä niin? - Helvetin hyvä kysymys...

Herään. Avaan tietokoneen ja kirjaudun facebookkiin. Huomaan uuden kommentin kuvassani: "Voi kuinka ihana hymy sulla on!" Lukiessani kommentteja mietin, ettei kukaan osaa avistaa, mitä tuo kuvan kyseinen tyttö sisimmissää ajattelee. Kukaan ei tiedä, että hymyn takana on tuhat kyyneltä, huonosti nukuttuja öitä, vihaa, pelkoa ja stressiä. Kirjaudun facebookista ulos. Lähden tapaamaan kavereitani. Nauran kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaihdamme kuulumisia ja sanon: " Mulle kuuluu tosi hyvää." - Vitut. Mulle ei ole pitkään aikaan kuulunut tosi hyvää. Lähden kotiin. Pakkaan salikamat ja lähden treenaamaan. Treenaan kaksi tuntia, jotta saisin purettua edes osan siitä kaikesta vihasta ja surusta, joka minun sisälläni vallitsee. Kaloreita kuluu sellainen vajaa tuhat. Olen niin iloinen, kun huomaan, että voin kontrolloida edes jotain asiaa elämässäni. - Treeniä ja treenituloksia. Helvetin väsyneenä lähden kotiin. Kotona esitän, että kaikki on hyvin. Sulkeudun omaan huoneeseeni. Valvon, valvon ja valvon. En saa unta, koska mietin, miten selviän huomisesta. Mietin, kuinka samanlainen päivä mulla taas tulee olemaan. Mietin elämää. Kyyneleet alkavat valua silmistä. Miksi olen tehnyt elämästäni tällaista?

Aika kuluu...(www.weheartit.com)

Eniten mietin sitä, kuinka monta raskasta raskasta vuotta minulla on vielä edessä. Kolme raskasta itkuntäyttämää lukiovuotta. Ainakin kymmenen tuskaista vuotta lääkiksessä. Sekä monia kymmeniä vuosia työtä, työtä, työtä... Mietin myös sitä, koska tämä leikki on loppu. Palanko loppuun lukion ensimmäisen koeviikon jälkeen? Vai palanko loppuun vasta lääkiksessä? Vai entä sitten, kun huomaan, ettei työmaailmassa voi aina olla paras? Vaihtoehtoja riittää. Totuus vain on se, että jos en pikkuhiljaa ala muuttamaan asennettani ja elämääni, voitte sanoa minulle hyvästi.

(www.weheartit.com)