Älä

Älä koske. Älä puhu. Älä katso silmiini. Älä valehtele enää yhtäkään valhetta. Älä pyydä anteeksi. Älä tule lähemmäs. Älä yritä. Älä enää ikinä tunkeudu elämääni. Älä enää ikinä sano, että rakastat minua. Älä, älä, älä.. Lähde, mene, hyvästele, tai älä sitäkään. Mene vain.

Näin. Puhuin. Tunsin. Ihastuin. Rakastuin. Huomasin. Kuulin. Petyin. Surin. Itkin. Paruin. Huusin. Lähdin.

Liikaa sanoja, liikaa lauseita, liikaa kaikkea. Liikaa itkua. Liikaa tuskaa. Liikaa parkua. Liikaa sinua.

Älä. Minä rakastin sinua. Älä. Minä välitin sinusta. Älä. Teit sen jo. Älä. Veit sen jo. Älä. Sydämeni on sinulla.

Rakas.. tule takaisin..

Anteeksi, kun en ole ehtinyt nyt hetkeen kirjoitella. Olin tuossa reilu viikko sitten laivalla ja eilen tulin etelästä. Eli kiirettä on pitänyt! On tämäkin tyttö saanut vähän aivoille lepoa. - Hyvä niin. Tai no jaa lepoa ja lepoa., enemmän on tullut kyllä bailattua ja pidettyä hauskaa pitkästä aikaa. Hauskaa ja piristävää on ollut! Mutta nyt olisi taas vähän vakavampi ja tunteita herättävämpi postaus tulossa. Tässä se tulee...

Teistä varmasti jokainen tietää sen tunteen, kun avaa sydämensä ensimmäistä kertaa jollekin. Sen tunteen, kun paljastaa omat tunteensa ja itsensä toiselle henkilölle. Sen tunteen, kun avaa koko elämänsä henkilön käsille. Se tunne on samaan aikaan niin ihana ja pelottava. Tuon sydämen avaamishetken jälkeen kyseinen henkilö tietää sinusta kaiken. Hän tietää heikoimman kohtasi ja kaikki muutkin asiat, jotka koskettavat sinua. Hän voi tehdä tiedoillaan mitä tahansa: käyttää sinua hyväksi tai avata myös oman sydämensä sinulle. Jokainen meistä varmasti pelkää eniten juuri tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Se tunne, kun olet paljastanut ja antanut itsestäsi kaiken, on aivan käsittämätön. Ja jos toinen ei osaa sitä arvostaa.... se sattuu..

Minulle on käynyt hyvin useasti juuri tuolla ikävällä tavalla. Olen kertonut, kuinka paljon henkilöstä välitän. Olen paljastanut suurimmatkin salaisuuteni ja ongelmani, minkä jälkeen henkilö on häipynyt kuvioista. Joskus syynä on ollut toinen ihastus, joskus sitoutumiskammo, joskus yksinkertaisesti typeryys, mutta joka kerralla se on sattunu yhtä paljon. - Huomata, että henkilö, josta välitit (ehkä jopa rakastit), häipyi elämästäsi vieden sydämesi mukanaan. Haluaisit huutaa hänelle, että tule takaisin sydän kuuluu minulle, mutta et voi huutaa. Kukaan ei kuule huutoasi, ketään ei kiinnosta.. Sehän on vain yksi pieni romanssi kymmenien joukossa.. Mutta entäs kun juuri se romanssi repii sinut palasiksi, entä kun se henkilö oli sinulle kaikki kaikessa.. Miten siitä voi selvitä.. Selviääkö siitä ollenkaan?

Ehkä tuota kyseistä kipua suurempi tai ainakin yhtä suuri kipu on pelko rakkaasi menettämisestä. Joka päivä pelkäät, että rakkaasi lähtee luotasi. Joka päivä haluat takertua häneen ja kieltää häntä menemästä mihinkään. Joka päivä haluat hänen pysyvän samanlaisena, hän ei saa muuttua. Minua pelottaa tällä hetkellä. Pelkään niin paljon, että rakkaani viedään minulta pois. Minä todella välitän hänestä, välitän niin paljon. Jokainen tunti, jokainen minuutti ja sekuntti pelkään, että hän katoaa tai sanoo, ettei tämä toimi. Jokainen tunti, minuutti ja sekuntti pelkään myös perheeni puolesta. - Ikinä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Toisaalta se on elämän suola, ettei tiedä mitä tapahtuu, mutta tällainen pelko rakkaiden lähtemisestä ja menettämisestä ei ole kivaa. Se sattuu jokainen hetki, kun odotat vanhempiasi lomamatkalta. Se sattuu jokainen hetki, kun odotat isääsi hakemaan sinua koulusta. Se sattuu jokainen hetki, kun odotat viestiä rakkaaltasi. Se sattuu jokainen hetki, kun odotat hänen vastausta facebookissa. Se sattuu jokainen hetki, kun näet hänet. Entä jos tämä ihanuus loppuu? En voi luopua sinusta, koska rakastan sinua. En halua, että menet. Kuulitko? En halua!




Rakas, älä jätä minua, sillä minä rakastan sinua. 

Älkää puhuko ennen kun tiedätte

Minua ei ärsytä mikään niin paljon kuin ihmiset, jotka puhuvat toisista ja toisten elämästä tietämättä yhtään tosiasioita. Jotkut puhuvat toisen kännisekoiluista ja leimaa ihmisen niiden perusteella. Se on erittäin ärsyttävää. Jos kerran kännissä tekee jotain hyvin tyhmää, onko siitä pakko muistuttaa joka päivä koko loppuelämänsä ajan? Jos kerran kännissä harrastaa seksiä jonkun tuntemattoman kanssa, ei se saman tien tarkoita, että henkilö on huora. Tai jos henkilö yrittää tappaa itsensä humalassa, ei se saman tien tarkoita hänen olevan huomiohakuinen. Meidän kaikkien olisi parempi pitää suumme kiinni, jos emme tiedä koko totuutta. - Tai edes osaa siitä.

On monia ihmisiä, jotka nauttivat siitä, kun toisesta ihmisestä puhutaan ja levitellään kaikenlaista. Se ei kuitenkaan kaikista ole kovin mukavaa. Esimerkkinä minun tilanteeni. Kaikki puhuvat siitä, kuinka elämäni on niin helvetin täydellistä. Jopa omat vanhempani sanovat minulle, ettei elämässäni ole mitään valittamista. Voi rakkaat ihmiset, kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Juu, kyllä, omistan 9.86 keskiarvon.. Juu, kyllä, minulla on 5 harrastusta.. Juu, kyllä, olen ihan hyvännäköinen ja poikien mieleen... Juu, kyllä, vanhemmillani on rahaa.. Mutta ei noista mikään asia tai edes kaikki yhdessä tarkoita sitä, että minun elämäni olisi yhtä ruusuilla tanssmista. Näette sen itsekin tätä blogia lukiessa eikö totta? Eivät ne 10 todistuksessa tai hauikset käsissä tule itsestään. Eivät ne poikien katseet pelasta huonoa päivää. Ei se isin lompakko lohduta, jos oikeasti on paha olla. On väärin, että leimaamme ihmisiä joko heidän tekemisien tai esimerkiksi elämäntilanteen vuoksi. Kännissä sekoilevat ovat juoppoja ja huoria, koulussa pärjäävät hikareita, vanhempien rahoilla vaatteita ostavat kermaperseitä, laihat anorektikkoja, masentuneet heikkoja... Tätä listaa voisi jatkaa ikuisuuteen.. Meistä kukaan, ei siis kukaan, ole yhtään sen parempi ihminen. Meistä kukaan ei voi leimata toista ihmistä, koska ei itse ole yhtään mitään enempää. Eikä meistä kenenkään kannata katsoa henkilöä kadulla ja sanoa saman tien: "Ton elämä on nii täydellistä, kun sillä on tollane vartalo ja kumppani." Ulkokuoren alla piilee niin paljon muutakin. Sellaisia asioita, joita kukaan muu kuin henkilö itse ei tiedä. Siispä ensi kerralla, kun meinaat avata suusi jonkun toisen ihmisen asioista tai elämästä, pidäkin se kiinni. - Näin voit välttää paljon pahaa mieltä ja saada hyvän mielen myös itsellesi. :)

Elämä on

Aina itkiessäni ja stressatessani läheiseni sanovat minulle: "Voi tyttö-kulta me rakastamme sinua, vaikka saisit tuosta kokeesta 7. Me rakastamme sinua, vaikka et menisi salille. Me rakastamme sinua, vaikka et raataisi yötä päivää täydellisyyden eteen. " Kuulen noita lauseita päivät pitkät. Kuulen, kuinka kaikki ihmiset ovat minusta ylpeitä, vaikken tekisikään mitään. Tiedän, ettei minun tarvitse ansaita kenenkään huomiota. Tiedän, että läheiseni ovat ylpeitä minusta. Vika onkin minussa itsessäni. En vain itse voi elää omassa kehossani, jos en yritä liikaa. Jos tiedän, että olisin voinut lukea vielä tunnin enemmän, en anna sitä itselleni anteeksi. Jos tiedän, että olisin jaksanut vielä yhden sarjan vatsalihaksia, vihaan itseäni. Jos päätäni särkee, ja sen vuoksi lopetan lukemisen, olen itseni mielestä luovuttaja ja surkimus. Ei se auta, mitä te muut olette minusta mieltä. Ei ihminen vain voi asua omassa kehossaan ja mielessään, jos ei ITSE ole tyytyväinen itseensä. 

Minulla on ollut kaksi edellistä päivää aivan järjetön päänsärky. Tuntuu, että silmissä sumenee vähän väliä ja oksettaa, koska päätä särkee aivan jumalattomasti. Tämä viikko on kuitenkin viimeinen koeviikko koko peruskoulussa. Siispä minun on luettava, vaikka pää räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Olen yrittänyt nukkua, syödä särkylääkkeitä, syödä hyvin.. Mikään ei auta. Olen vain niin kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen tähän, että tekisi mieli itkeä ja sanoa: "Vitut niistä viimeisistä kokeista! En jaksa enää! EN JAKSA!" Siitä huolimatta aion panostaa vielä tämän viikon. Vaikka pää hajoaa ja kyyneleet valuvat silmistä, ei se mitään. Olen joutunut kestämään kaikkea paljon pahempaakin.. Ei kai yhteen fysiikan kokeeseen voi olla niin rankka lukea, vaikka päätä särkee enemmän kuin koskaan.. vai voiko...Minä tiedän, että kaikki olisivat minusta ylpeitä, vaikka ottaisin nämä viimeiset kokeet rennommin edes minun terveyteni tähden... Mutta ei. Minulle ei riitä, että sinä olet minusta ylpeä. Minulle ei riitä, että ystäväni, perheeni jopa lähes tuntemattomat ihmiset ovat minusta ylpeitä. Vasta sitten, kun minä voin sanoa itselleni ne sanat: "Olen ylpeä itseeni", minä voin lopettaa tämän itseni kidutuksen ja hitaan palamisen loppuun. Siihen asti se on menoa.