Kohta se taas alkaa...

Koulun alkamiseen on vain muutama päivä. Mieleen herää heti tuhat ajatusta siitä, miten helvetilline tulevasta vuodesta tulee. Ensimmäinen lukiovuosi Suomen parhaassa lukiossa. - Siitähän minä olin unelmoinut. Siitä, että pääsen uuteen kaupunkiin ja opiskelemaan kouluun, jossa kaikki panostavat opiskeluun. Yhtäkkiä se kaikki on kadottanut kaiken hohdokkuutensa. Nyt innokkuuden ja ilon korvaavat pelko, itku, ahdistus, tuska ja henkinen väsymys jo ennen kuin koulu on edes alkanut. Voi kuinka hyvin minä muistan vielä ne viime kevään viimeiset kyyneleet ja päänsäryt. Muistan ne miljoonat särkylääkket, joita söin joka päivä, jotta jaksaisin lukea ympäri vuorokauden. Muistan ne ahdistuskohtaukset ja vatsakivut, jotka eivät kadonneet millään. Muistan sen ilottoman ja kuihtuneen tytön, joka katsoi peilistä. Tuo kaikki minun täytyy kohdata taas muutaman päivän päästä. - Ei houkuttele.

Nyt kaiken vanhan lisäksi minua odottaa uusi kaupunki. Toisaalta on ihanaa, kun voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja tehdä elämästään, mitä itse haluaa. Siitä huolimatta samat vanhat ajatukset ja vaatimukset seuraavat minua. Kesä ei ole muuttanut minua mihinkään. Toivoin niin paljon, että kasvaisin kesän aikana edes hieman tästä yli, mutta ei. Menen yksin uuteen kaupunkiin, jossa minun täytyy luoda kaikki alusta. En voi luottaa kehenkään, en voi turvautua kehenkään. Kun minulla on paha olla, minun täytyy selviytyä yksin. Se minua pelottaa ehkä eniten. Kukaan ei ole pitämässä minuun kontrollia. Jos olio pääni sisällä käskee lukea koko yön, minähän luen koko yön. Jos olen sairas, mutta olio pakottaa minut menemään treeneihin, minähän menen treeneihin. Pelkään niin paljon tulevaa vuotta. Olen koko kesän yrittänyt puhua itselleni järkeä, mutta tuloksetta. Koulun alun lähestyessä minut valtaa taas se sama tunne: "Nyt näytetään millainen tyttö minä olen! Tänä vuonna en päästä itseäni missään helpolla!" Mitä voin tehdä...odottaa nämä 4 päivää tuota ihanaa kohtaloa...

Tiedän, että minä olen ainoa, joka voisi tehdä tälle asialle jotain. Tiedän, että te ketkä tätä luette, ette voi tehdä mitään. Aivan rehellisesti en itsekään tiedä, miten voin auttaa itseäni. Jos voisin, olisin muuttanut elämäntyyliäni jo kauan aikaa sitten. Sitä ei noin vain tehdä. "Nyt lopeta se kaikki stressi ja nauti!" helpommin sanottu kuin tehty. Haluan teidän tietävän, että tämä ei ole helposti ohjailtavissa. Olen ollut tällainen aina. Välillä on hyviä jaksoja ja välillä helvetin huonoja. Aina loman loppuessa on tällainen helvetin huono jakso. Ja ainoa mikä minua auttaa jaksamaan, on se, että jossain vaiheessa on pakko tulla sellainen parempi jakso.