Tärkeysjärjestys

Jokaisella meillä on elämässä tärkeysjärjestys. Joku arvostaa elämässä eniten harrastustaan. Hän treenaa henkeen ja vereen ja kaikki muu hänen elämässään tulee aina treenien jälkeen. Toinen pitää huolta läheisistään. Hänelle millään muulla ei ole väliä, kuin perheellä. Sitten on uraihmisiä. Uraihmiset ajattelevat uraa ja sillä etenemistä. He tekevät töitä ja kaikki muu tulee työn teon jälkeen. Varsinkin parisuhteet. Uraihminen ei ehdi ihastua, rakastua, seurustella.. Hyvin harvat ihmiset ymmärtävät uraihmistä. On erittäin vaikeaa seurustella tai rakentaa elämää ylipäänsä ihmisen kanssa, jolla on eri tärkeysjärjestys. Totta kai se voi onnistua, mutta helppoa se ei ole.

Useimmilla kuitenkin monet asiat elämässä ovat tärkeitä. Kysymys kuuluukin: Mikä asia on se kaikista tärkein? Minä itse olen aivan kuin uraihminen. Monet ikäiseni ovat kokeneet jo parisuhteita ja kaikenlaisia parisuhteen iloja ja suruja. Itse en ole pahemmin ehtinyt suhdeasioita edes ajatella, koska koulu ja omat harrastukseni vievät kaiken aikani. Koulu kestää päivässä pahimmillaan 8 tuntia. Tämän jälkeen haluan tehdä läksyt erittäin huolellisesti, joten niihinkin menee aikaa vielä 2-3 tuntia. Tämän jälkeen olisi vielä treenit, joten ns. vapaana olisin ehkä kello yhdeksältä illalla. Tämä on syy, jonka vuoksi minulla ei ole ollut niitä nuoruuden parisuhteita ja niiden aiheuttamia iloja ja suruja. 

Hyvin harva jätkä pystyy ymmärtämään ja hyäksymään sen, että näkisi minua vain viikonloppuisin. Ymmärrän sen täysin. Eihän suhde toimi, jos näkee kerran tai kaksi viikossa. Ehkä vähemmänkin. Välillä se koskee, kun katsoo pareja, jotka kävelevät käsi kädessä ulkona ja ovat niin onnellisia yhdessä. Silloin täytyy vain ajatella, että itse on oman tärkeysjärjestyksensä tehnyt. Minä haluan panostaa opiskeluun ja uraani. Haluan sinne huipulle, vaikka se vaatisi mitä. Lisäksi haluan säilyttää harrastukseni, koska ne antavat minulle voimaa ja jaksamista eteenpäin. Ja tietenkin ulkonäkökin pysyy! Monet sanovat minulle, etteivät kovin monet todellakaan pysty samaistumaan elämääni, eivätkä he ihmettele, miksen ikinä seurustele. En minäkään ihmettele. Välillä vain tuntuu, että onko tämä oikeasti se mitä haluan? Haluanko oikeasti jättää nuoruuden ihania kokemuksia ja sen yhdessäolon tunteen opiskelun varjoon? Haluan. Onko minun pakko lukea nyt tuohonkin kokeeseen? On. Enkö voisi jättää menemättä tänään salille? En. 

Se on minun elämäni. Ne ovat minun päätökseni. Ne ovat minun seuraukseni. Välillä ne sattuvat, mutta silloin täytyy ajatella tulevaisuutta. - Sitä, minkä vuoksi niitä töitä teen. Aivan varmasti joku päivä minut palkitaan. Ja olen urani huipulla ja minulla on se mies, joka arvostaa minua ja tärkeysjärjestystäni juuri sellaisena kuin se on.