Juttelin äitini kanssa pari päivää sitten. Itku kurkussa sinä päivänä kuten jokaisena muunakin päivänä totesin:"Eiköhän huomenna ole helpompi olla täällä yksin." Äiti huokaisi ja totesi hiljaa: "Kulta-pieni, elämä on liian lyhyt siihen, että koko ajan on paha mieli." Äiti on aivan oikeassa. Haluanko tuhlata elämäni siihen, että asun Helsingissä, käyn Suomen parasta lukioa vain lukion maineen takia, olen kauheassa ikävässä koko ajan ja itken yksiössäni, miten tässä ei ole mitään järkeä. - En halua. Haluaisin tällä hetkellä vain painautua äidin kainaloon ja olla siinä hetkessä ja katsoa, mitä huominen tuo tullessaan. - Ainiin, sehän tuo tullessaan kasan läksyjä, treenit 8 h koulupäivän jälkeen, imuroinnin ja muun siivoamisen kotona sekä hetken omaa aikaaki pitäisi johonkin väliin laittaa...Ja sitten koko ajan yritän vain taistella pahaa mieltä vastaan, sulkea sen pois ja keskittyä johonkin muuhun.. On väärin myöntää olevansa heikko ja palata kotiin..On väärin pyytää apua...On väärin mennä lääkäriin...
En voi itselleni ja ajatuksilleni mitään, mutta nykyisin entistä useammin ja useammin mielessäni pyörii se sama sana aamusta iltaan: kuolema. Olisiko se helpompi tapa? Olisiko se oikea tie? Tiedän, ettei ole. Mutta minusta tuntuu, ettei elämässäni ole mitään odottamisen arvoista. Ei mitään ilon aihetta. Samanlaisia suorittamispäiviä päivästä toiseen. Itkua ja tuskaa aamusta iltaan. Unettomuutta ja ahdistuneisuutta enemmän kuin keho kestää..Lääkärikäyntejä enemmän kuin ehtii käydä..Miksi en saa mennä nukkumaan ja nukkua rauhassa? Miksi minut pitää pitää hereillä tässä maailmassa, jossa en viihdy? Maailmassa, jossa minulla ei ole loppupeleissä mitään. Kaikki ovat täällä loppupeleissä yksin, minä olen liian heikko olemaan yksin...
Nyt viimeistään olisi korkea aika hakeutua jonkun ammattiauttajan luokse kertomaan näistä ajatuksistasi ja tuskastasi. Jos et aluksi pysty puhumaan, näytä vaikka näitä kirjoituksiasi.
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa.
VastaaPoistaLisään vielä, että täällä Itä-Suomessakin on kuunteleva korva, nyt varmaan tiedät kuka olen. Olet meille tärkeä.Siun pitäs elää nuoruuttas iloisena ja onnellisena - (tottakai kaikilla on huolia ja murheita joskus, isompia tai pienempiä)-täydellisyyden tavoittelu on niin turhaa, koska siihen ei minun käsityksen mukaan ole kukaan vielä tähän päivään mennessä pystynyt.Päästä irti....en tarkoita että löisit kaiken ihan "lössiksi", mut vähempikin riittää, se ei siun arvoasi vähennä yhtään, tyttö kulta!
VastaaPoista