Elämä on

Aina itkiessäni ja stressatessani läheiseni sanovat minulle: "Voi tyttö-kulta me rakastamme sinua, vaikka saisit tuosta kokeesta 7. Me rakastamme sinua, vaikka et menisi salille. Me rakastamme sinua, vaikka et raataisi yötä päivää täydellisyyden eteen. " Kuulen noita lauseita päivät pitkät. Kuulen, kuinka kaikki ihmiset ovat minusta ylpeitä, vaikken tekisikään mitään. Tiedän, ettei minun tarvitse ansaita kenenkään huomiota. Tiedän, että läheiseni ovat ylpeitä minusta. Vika onkin minussa itsessäni. En vain itse voi elää omassa kehossani, jos en yritä liikaa. Jos tiedän, että olisin voinut lukea vielä tunnin enemmän, en anna sitä itselleni anteeksi. Jos tiedän, että olisin jaksanut vielä yhden sarjan vatsalihaksia, vihaan itseäni. Jos päätäni särkee, ja sen vuoksi lopetan lukemisen, olen itseni mielestä luovuttaja ja surkimus. Ei se auta, mitä te muut olette minusta mieltä. Ei ihminen vain voi asua omassa kehossaan ja mielessään, jos ei ITSE ole tyytyväinen itseensä. 

Minulla on ollut kaksi edellistä päivää aivan järjetön päänsärky. Tuntuu, että silmissä sumenee vähän väliä ja oksettaa, koska päätä särkee aivan jumalattomasti. Tämä viikko on kuitenkin viimeinen koeviikko koko peruskoulussa. Siispä minun on luettava, vaikka pää räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Olen yrittänyt nukkua, syödä särkylääkkeitä, syödä hyvin.. Mikään ei auta. Olen vain niin kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen tähän, että tekisi mieli itkeä ja sanoa: "Vitut niistä viimeisistä kokeista! En jaksa enää! EN JAKSA!" Siitä huolimatta aion panostaa vielä tämän viikon. Vaikka pää hajoaa ja kyyneleet valuvat silmistä, ei se mitään. Olen joutunut kestämään kaikkea paljon pahempaakin.. Ei kai yhteen fysiikan kokeeseen voi olla niin rankka lukea, vaikka päätä särkee enemmän kuin koskaan.. vai voiko...Minä tiedän, että kaikki olisivat minusta ylpeitä, vaikka ottaisin nämä viimeiset kokeet rennommin edes minun terveyteni tähden... Mutta ei. Minulle ei riitä, että sinä olet minusta ylpeä. Minulle ei riitä, että ystäväni, perheeni jopa lähes tuntemattomat ihmiset ovat minusta ylpeitä. Vasta sitten, kun minä voin sanoa itselleni ne sanat: "Olen ylpeä itseeni", minä voin lopettaa tämän itseni kidutuksen ja hitaan palamisen loppuun. Siihen asti se on menoa.