lauantai 16. kesäkuuta 2012

Broken heart

Joka kerta, kun ihastut johonkin ihmiseen, toivot, ettei henkilö ikinä lähtisi luotasi. Joka kerta, kun katsot häntä silmiin toivot, että näet ne silmät vielä todella monena päivänä. Joka kerta, kun kuulet hänen äänensä toivot, että hän puhuisi sinulle aina vain lisää. Mutta sitten kun tulet sen tien päähän.. sitten kun hän sanoo sinulle, että juttu oli siinä, murrut täysin. Ensimmäisenä haukut hänet pystyyn. Sitten alkaa surun aika. Itket monta monta kertaa päivässä ja mietit, miksi taas sinua sattui. Sen jälkeen haluat unohtaa kaiken.. so hello viina.. Juot pään täyteen ja teet jotain todella tyhmää.. Soitat hänelle ja itket, kuinka kusipää hän oli ja kuinka haluat hänet takaisin. Isket hänen hyvän kaverinsa, minkä jälkeen pisteesi laskevat entisestään. Satutat itseäsi, koska olet niin pahassa kunnossa. Ja aamulla.. olosi ei ole yhtään parempi..päinvastoin..

Meistä hyvin moni tekee juuri näitä samoja virheitä.. Jokaisen suhteen lopun myötä toistamme samoja virheitä.. Miksi? Me tiedämme, ettei se kännipuhelu auta eron jälkeen. Me tiedämme, että viina sekoittaa päätä todella huonolla tavalla. Me tiedämme, että satutamme vain muita ihmisiä hankkimalla laastarisuhteita sen yhden henkilön unohtamiseksi. Mutta miten muutenkaan kaiken pahan olon voi unohtaa? - Ei sitä voi.

Aika, aika, aika, aika, aika, aika, aika, aika..... AIKA parantaa haavat. Mutta entä kun ei jaksa odottaa sitä yhtä kaunista päivää, kun ei tunnu enää niin pahalta. Se tuska voi kestää esimerkiksi puoli vuotta. Ei kukaan voi kestää sitä vain odottamalla parempaa huomista. Vannomme itsellemme,  ettemme etsi mitään vakavaa, kun tästä tuskasta selvitään. Mutta ei kulu kauaa, kun ollaan taas samassa jamassa. Taas sattui, taas itketti ja vitutti, taas halutaan juoda ja unohtaa murheet, taas tehdään ne samat virheet... Se on kuin kierre..

Miksi me emme koe niitä elokuvien ihania onnellisia loppuja? Miksi elokuvissa suhteen päättymiset eivät satu niin paljon? Miksi elämä ei voi olla elokuvaa? Se vain on niin, että joudumme taistelemaan näitä vääryksiä vastaan päivittäin. Joudumme tukemaan toinen toistamme ja kuuntelemaan toistemme murheita. Joudumme itkemään, vaikka emme haluaisi. Joudumme luopumaan ihmisistä, joista emme ikinä haluaisi luopua. Sitä se elämä on, luopumista niistä asioista, joita oikeasti rakastaa.
www.weheartit.com
Älä mene. (www.weheartit.com)

10 kommenttia:

  1. Mä mietin täl hetkellä just tätä kaikkee. Sä kirjotit kaiken mun pään sisältä.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että muut ajattelevat ja taistelevat samojen asioiden kanssa ! Voimia sulle <3

    VastaaPoista
  3. Samoin♥ Ja jos jaksat ni käy vilkasee nopee mun blogii :) http://failureisalifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. juu käyn vähä myöhemmin ! :)

    VastaaPoista
  5. vinkki... pistä puhelin pois, äläkä ruubbää :-D älä retkahda jokasee kundii.. kovenna otteitas

    VastaaPoista
  6. Ultra gaaaaaaaaayyy

    VastaaPoista
  7. Osaat pukee ajatukset ja tunteet sanoiks tosi hyvin!
    Vähän samallai fiilis ollu mullakin..:(
    Voimia sulle!!<3

    VastaaPoista
  8. anonyymit: Edelleen, jos on jotain asiallista sanottavaa niin saa toki sanoa, mutta noi teidän jutut ei kovin asiallisilta vaikuta. Lisäksi on hyvin vaikea ottaa tosissaan teidän mielipiteitä, kun ette uskalla niitä ilmaista omilla nimillänne.
    Sannu: Kiitos paljon <3 voimia sullekkin <3

    VastaaPoista
  9. Rakkaasta luopuminen on kaikkein raskainta. Itsensä tuntee juuri silloin kaikkein hyödyttömämmäksi ja ennen kaikkea petetyksi... Jonkun ajan päästä se taas helpottaa ja huomaa että onkin vahva ja kykenevä taas jatkamaan.
    Tää postaus kolahti muhun tosi hyvin ja täytyy kompata edellisiä et puet tän kaiken sanoiks tosi hyvin :) älä unohda koskaan että oot vahva ja ihana, voimia sulle jatkoonkin!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tosi paljon!! Ihana kuulla, että teksti kosketti suakin. Ja voimia sullekin jatkoon Lotta! Oot ihana ja mahtava tyttö ! :)

    VastaaPoista