Miellyttäminen. Se sana voi olla niin montaa eri asiaa. Toisaalta on erittäin hyvä asia, jos haluaa miellyttää toisia. On hyvä, jos pistää itsensä likoon toisten puolesta. On hienoa huomata, jos uhraa esimerkiksi omia menojaan tai suunnitelmiaan miellyttääkseen tai tehdäkseen jotain jonkun toisen hyväksi. Jossain kuitenkin menee raja. Jossain vaiheessa positiivinen miellyttäminen muuttuu kaikeksi muuksi kuin hyväksi asiaksi. Siinä vaiheessa, kun itket, etteivät kaikki pidä sinusta, miellyttäminen on mennyt liian pitkälle. Siinä vaiheessa, kun toinen lyö sinua, mutta sinä pyydät anteeksi, sinä menet liian pitkälle. Siinä vaiheessa, kun kerrot oman mielipiteesi ja joudut heti pyytämään sitä anteeksi, menet liian pitkälle.
Minä tiedän helvetin hyvin, mitä tuo kyseinen ns. negatiivinen miellyttäminen on. Suoraan sanottuna olen niin täynnä sitä. Välillä tekisi mieli huutaa kaikille: "Haistakaa paska! Minä haluan tehdä näin, enkä aio pyytää sitä keneltäkään anteeksi!" En vain jostain syystä osaa. Mielummin olen hiljaa kaikkien mielipiteideni kanssa, kuin riitelen kenenkään kanssa. Vihaan riitelyä yli kaiken. Mielestäni on niin paljon helpompaa tyytyä myöntymään kaikkeen ja pyytämään anteeksi niitäkin asioita, joita ei missään nimessä tarvitsisi pyytää anteeksi. Olen niin monta kertaa pyytänyt anteeksi sitä, että minua loukataan. "Anteeksi, olen pahoillani. En tarkoittanut. Lupaan käyttäytyä ensi kerralla paremmin." Ovat sanoja, joita sanon todella usein. Kuulostaa kamalalta, eikö niin? - Siltä se tuntuukin.
Ehkä minä pelkään jotakin. Ehkä pelkään, että menetän läheiseni, jos sanon, jos jokin on huonosti. Pelkään, että minusta ei pidetä, jos en myönny kaikkeen. Jos joku henkilö on yhtään vihainen minulle, pyydän anteeksi ja lähes palvon maata hänen jalkojensa alla. - En kestä, jos joku on vihainen minulle. Kärsin siitä tuhat kertaa enemmän kuin ainaisesta miellyttämisestä. Pelko siitä, että jään yksin on niin suuri, että kaikin tavoin nautinnollisempaa on sanoa aina kyllä ja tehdä asioita, joita en tahtoisi tehdä. Monet pitävät minua liian kilttinä, ihmisenä, jonka yli voi talloa ja jolla ei ole omia mielipiteitä. - Voi kyllä minulla on. En vain halua suututtaa ketään tai aiheuttaa ristiriitoja. Helpompi on myöntyä hiljaa. Välillä haluaisin kokeilla päivää, jolloin saisin olla todella sitä, mitä haluaisin. Saisin sanoa, mitä haluaisin ja tehdä, mitä haluaisin. Haluaisin muuttua kiltistä tytöstä ilkeäksi, edes päiväksi. Tämä toive taitaa vain jäädä haaveeksi. - En halua luopua kenestäkään läheisestäni. Teen kaikkeni heidän eteensä, ikuisesti.
Lopeta jooko toi itsesäälissä rypeminen! Sä et oikeesti haluu muuta ku helvetin paljo huomioo kaikes mitä teet jote ryhdistäydy ja kasva aikuiseks!
VastaaPoistaTai ehkä sä menet helvettiin mun blogista. Jos ärsyttää lukea mun blogia, voi olla lukematta. Mä saan ja kirjotankin just mitä mä haluun. Piste. :)
VastaaPoistaEli sanoinko et mua ärsyttää lukea sun blogia? En. Sanoinko ettet saa kirjottaa blogiisi mitä haluat? En. Hyvä neiti, kaikista kommenteistasi huomaa, että mielistelet niitä, jotka sanovat "koeta jaksaa, ihana blogi..." yms. Tyylisiä kommentteja, mutta et osaa ottaa kritiikkiä vastaan rakentavasti, vaan neidin täytyy heti muuttaa sanomisiani kärpäsestä härkäseksi ja heti jtn "painu vittuu mun blogista".
VastaaPoistaTaisin muuten osua aika arkaan ja oikeeseen paikkaan kun et osaa vastata muuta kuin haistatteluja.
Mä en haistatellut sulle mitään. :D Ja miks mun pitäs kasvaa aikuiseks? Lapsena on kivaa. :) Ja sähän et tiedä mun elämästä mitään, nii ei kannata kauheesti tulla pätemään sillä, mitä mä haluun. Et nimittäin tiiä yhtään, mitä mä mun elämältä haluun. Ja en ryve itsesäälissä, kato joku osaa kertoo asioista ja avautuu. :) ehkä kaikki ei osaaa. Ja monet muutkin on samanlaisia ja samaa mieltä näisä asioista kun mä. Ehkä me kaikki sitte ryvetää itsesäälissä. Osaan ottaa kritiikkiä vastaan rakentavasti, mutta en oikein löytänyt tosta sun kommentista mitään rakentavaa. Koita ens kerralla antaa oikeesti jotain rakentavaa palautetta niin katellaan uudestaan :)
VastaaPoista