Mua ahistaa. Jotenkin enemmän kuin ennen. En tiedä, johtuuko se siitä, etten oo käynyt nyt pitkään aikaan keskustelemassa näistä asioista siellä nuoriso psykiatria paskassa. Jotenkin en jaksa kertoa mun ongelmista uudelleen ja uudelleen, kun kukaan ei vaan vittu osaa auttaa. Kaikki sanoo mulle, että ainoastaan mä itse voin parantaa itteni. No niinpä, vittu miksi mun sitten pitäisi käydä jossain osastolla kertomassa mitä mulle tänään kuuluu? Koska faktahan on se, että mulle kuuluu tänään paskaa, huomenna paskaa ja ylihuomenna paskaa. Ei se muuksi muutu, vaikka sitä kuinka koittaisi pyöritellä ja siitä keskustella. Oon vain niin loppu. Ette uskokaan miten loppu mä ihan oikeasti olen...
On uskaltautunut nyt viime päivinä kertomaan parille kaverille koulusta siitä, että miksi käyn niin usein lääkärillä ja mitä siellä oikeesti puhutaan. Aluksi järkytys on ollut suuri mutta sitten kieramiseen tapaani olen sanonut sitä samaa paskaa mitä kaikille muillekin "mulla menee nyt paljon paremmin, älä huoli, oon kohta jo terve" Joo, en todellakaan oo. Koko ajan mä haluaisin kuolla. Koko ajan mua vituttaa elää täällä. Koko ajan mua vituttaa kattoo tota mun läskiä ja niin rumaa vartaloa tuolta peilistä. No mites koeviikon tulokset? Niin huonoja, että ensi vuonna käyn lähes kaikki kurssit uudestaan. Ai niin, jos olen täällä vielä silloin.
Olen puhunut teille nukahtamisesta. Hassua. Yleensä minä vihaan nukahtamista ja nukkumista. Silloin nään vain painajaisia. En myöskään ikinä saa unta moneen tuntiin, vaan kaikki pahat ajatukseni saavat vallan. Joka ilta ja yö kuuntelen samoja asioita "Olet surkea. Olet idiootti. Olet oksettava. Et ole mitään. Et ole täydellinen." Kyyneleet valuvat silmistäni. Itken ja itken. Lopulta nukahdan. Aamulla menen kouluun kuin mitään ei olisi tapahtunut, mähän olen "parantumassa". Vitut.
Äitini sanoi juuri puhelimessa, että olisi kiva, että olisin onnellinen edes hieman pidempään kuin sen pari tuntia kun saan uudet ripset ja kynnet. Tosi asiassa silloinkaan en ole onnellinen. Silloin mieleni on tyydyttynyt, sillä saan edes hieman korjattua tätä oksettavaa ulkonäköäni paremmaksi. En tiedä mitä se on, että on onnellinen pidempään kuin korkeintaan pari tuntia. En ole pitkään aikaan oikeasti ollut onnellinen edes niin pitkään. Haluaisin maailmaan, jossa minä, itseään vihaava ja elämään väsynyt tyttö, olisin onnellinen. Haluaisin kerrankin elää vaikka viikon sillä tavalla, että minulla olisi hyvä olla. Eikä minua ahdistaisi. Tätä ei nimittäin kestä pitkään. Kohta taas sekoan. Kiva yö tulossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti