Nyt on taas kyllä todella sekavat fiilikset. Toisaalta olen iloinen siitä, että olen saanut pudotettua jo lähemmäs 4 kg painoa sekä oppinut syömään ja treenaamaan entistä paremmin. Toisaalta minua pelottaa huominen. Huomenna minulla alkaa taas koulu ja joudun yhdistämään tämän erittäin kurinalaisen syömisen kymmeniin läksyihin ja koulutehtäviin sekä pitkiin päiviin. Minulta on tämän parin kuukauden aikana kysytty, että miten pystyn syömään näin kurinalaisesti. No, mielestäni tämä vaihe ei vielä edes tunnu niin pahalta, kun tiedän, että edessä tulee olemaan jotain paljon pahempaa. Lisäksi minua pelottaa miten jaksan taas koulun. Jotenkin henkinen hyvinvointini laskee hyvin nopeasti hyvin hyvin alas koulun ja arjen aina alkaessa. En jotenkin osaa nauttia elämän ja arjen pienistä iloista. Haluaisin aina vain lomailla ja olla sellaisessa maailmassa, jossa ei olisi kiirettä eikä stressiä. Tiedän, ettei se ole mahdollista. Yksi päivä jäin miettimään sitä, miten hyvin minulla oli asiat viime keväänä koulujen lähestyessä loppuaan. Minulla oli poikaystävä, olin lähdössä kaverini kanssa risteilylle, isäni kanssa etelään, koulua oli enää 2 viikkoa, ei ollut enää kokeita, oli lämmin...Kaikki oli hyvin. Silloin en vain osannut arvostaa niitä asioita todellakaan niin paljon kuin mitä olisi pitänyt.
Tälläkin hetkellä päässäni pyörii miljoonia ajatuksia samaan aikaan. Minun pitäisi lähteä salille. Nukuin viime yönä pari tuntia, joten en millään vain jaksaisi. Minun pitäisi katsoa hieman koulujuttuja, en vain jaksaisi millään. Minun pitäisi siivota. Minun pitäisi jotenkin koota ajatukseni, etten taas aamulla ensimmäisenä herättyäni ala itkeä. Niin on käynyt niin monta kertaa koulun alkaessa. En kestä sitä itkua, sillä siitä ei vain tule loppua. Toivon ja rukoilen niin paljon, että tämä arkeen palaaminen sujuisi edes jollain tasolla helpommin. Helppoa se ei ikinä tule olemaan, mutta edes vähän helpompaa kuin viimeksi, jooko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti