The history

Haluaisin vähän kirjoittaa teille mun historiasta. Siitä kaikesta, miksi musta on tullut tällainen. Tai itse asiassa siiitä kaikesta, josta ei ikinä olisi voinut arvata että musta tulee tällainen.

Eli siis olen perheeni vanhin lapsi. Minulla on kaksi pikkusiskoa. He ovat nyt 7- ja 8-vuotiaita. Olen siis ollut perheeni ainoa lapsi kahdeksan vuotta. Lisäksi äidilläni on uuden kumppaninsa kanssa 4-vuotias tyttö. En kuitenkaan pidä häntä oikeana siskonani, sillä näemme erittäin harvoin, enkä jostain syystä vain ikinä ole suostunut pitämään häntä siskonani. Vanhempani erosivat, kun olin 11-vuotias. Sinä päivänä koko elämäni hajosi käsiin. Jouduin monta monta vuotta itse korjailemaan vanhempieni eron aiheuttamia ongelmia elämässäni. Kouluni meni hetken aikaa huonommin, en jaksanut tehdä mitään, vihasin kaikkia...Kaikki oli aivan sekaisin. Jouduin auttamaan ja lohduttamaan itkuista äitiä, jouduin sietämään vanhempieni uusia kumppaneita, jouduin hyväksymään äidin uuden lapsen ja sen, että en saanut huomiota enää lähes ollenkaan. Lisäksi jouduin olemaan tukena omille pikkusiskoilleni. Leikin heidän kanssaan ja olin heille oikeastaan se ainoa turva, johon he pystyivät oikeasti luottamaan. Kaikki muu muuttui niin totaallisesti.

Olen joutunut vaihtamaan elämäni aikana koulua useaan kertaan. Välillä isäni työn vuoksi, välillä sen vuoksi, että isän uusi vaimo ei vain halunnut enää asua siellä, missä minun kouluni ja koko elämäni oli. Kävin pari ensimmäistä vuotta kouluajastani Espoossa. Sen jälkeen muutimme Nastolaan. Nastolasta muutimme Lahteen. Lahdessa kävin yläasteeni loppuun. Sen jälkeen päätin, että en vain enää jaksa asua siellä. En kestänyt sitä, että olin luonut itselleni sellaisen roolin, että olen kympin oppilas ja etten tee koskaan virheitä. Olin kyllästynyt ihmisiin ja elämään Lahdessa. Siispä muutin lukion vuoksi Helsinkiin. Tällä hetkellä asun siis Helsingissä yksin. Myös yksin muuttaminen toi elämääni uusia erittäin suuria haasteita. - Suurempia kuin olisin koskaan osannut edes odottaa. Jokaisen loman jälkeen palaan kotiin itku kurkussa. Tuntuu niin yksinäiseltä. Ei ketään kelle kertoa päivästä, ei ketään kelle sanoa huomenta, ei ketään kuka tekisi ruokaa tai siivoaisi. Vain minä. Yksin ongelmieni kanssa.

Noiden elämäni suurimpien käännekohtien lisäksi on muitakin asioita, jotka ovat vaikuttaneet elämääni erittäin paljon. Äitini oli kolarissa noin 4 vuotta sitten. Ikinä ennen en ollut kokenut sitä tunnetta, kun oma vanhempi käy niin lähellä kuolemaa. Kukaan ei kertonut kuoleeko äiti vai ei. Kukaan ei lohduttanut. Kaikki vain itkivät ja olivat hiljaa. En halua kokea sitä enää koskaan. Lisäksi isäni masennus ja ongelmat ovat aiheuttaneet myös minun elämääni erittäin paljon vaikeuksia. Isäni sanoo joka kerta kännissä, kuinka en ymmärrä hänen ongelmiaan, kuinka hän haluaa kuolla ja kuinka se olisi minulle ihan oikein. Lisäksi oma mummoni on välillä puhunut itsemurhasta ja siitä, kuinka hän ei enää jaksa. Äidilläni menee taas erittäin heikosti nykyisen aviomiehensä kanssa. Minulle luonnolliseen tapaan haluan kuunnella äitiä niin paljon kuin mahdollista. Siispä olen jo usean vuoden ajan kuunnellut myös äitiä ja hänen parisuhdeongelmiaan.

Kaiken tämän lisäksi olen kokenut niin paljon paskaa vastakkaisen sukupuolen kohdalta, ettei sitä voi sanoilla edes kuvailla. Milloin minut on jätetty tekstiviestillä, milloin facebookissa, joskus minulle ei ole kerrottu ollenkaan, ettemme enää seurustele...On ollut vaikka millaisia ihmisiä. Minua on satutettu, petetty, haukuttu, hyväksikäytetty...En tiedä, miksi edelleen teen joka kerta samoja virheitä. Luotan ihmisiin sinisilmäisesti ja annan itsestäni enemmän kuin pitäisi. Kerron itsestäni, tunteistani ja elämästäni. Lopulta minua kuitenkin sattuu, ja minulle jää vain särkynyt ja todella pettynyt sydän. - Jälleen kerran. Lisäksi olen tutustunut miehiin, jotka ovat halunneet minulta vain seksiä. Siis voi jumalauta kuinka vihaan sellaisia ihmisiä. Kun olen ilmoittanut, etten ole sellainen nainen, minut on haukuttu pystyyn ja lähdetty ovet paukkuen menemään.

Elämäni aikana olen lisäksi sairastanut jos jonkinmoista sairautta. - Niin henkistä kuin fyysistäkin. Olen ollut aina perfektionisti, mutten ikinä näin paha. Olen käynyt terveydenhoitajalla ja psykologeilla ala-asteelta asti. Ikää tullessa lisää olen mennyt vain huonompaan ja huonompaan suuntaan. Nykyisin joudun käymään jo lääkäreillä, sillä mielenterveyteni horjuu välillä todella paljon. Nykyisin minulle ehdotetaan jopa lääkkeitä. Se kuulostaa niin pelottavalta. Vaikka äsken kertomani historia, voi kuulostaa siltä, että ei ole ihmekään, etten voi tällä hetkellä hyvin, tuo historiankuvaus vääristää elämäni. Minulla on kuitenkin aina ollut molemmat vanhemmat, ruokaa, vaatteita, rahaa ihan tarpeeksi, kavereita...Minulla on ollut lähtökohdat hyvään elämään. Jotain olen vain tehnyt todella todella väärin, sillä olen mennyt elämässäni aivan väärään suuntaan. Ikuiseen alamäkeen.