Tyytymätön

Kun katson peiliin, minun tekisi mieli oksentaa päälleni. En ole mitään, mitä minun pitäisi olla. Katson omaa vartaloani ja naamaani. Näen siinä vain joukon virheitä. - Virheitä virheiden perään. Tummat silmänaluset, finnejä, läskiä, rumuutta, pettymyksiä...Masennun saman tien, kun astun ulko-ovesta ulos. Kaikki ovat niin kauniita. Kaikilla on hienoja vaatteita, kaikilla on upea hymy, ihanat meikit, ihanat hiukset...Sitten katson itseäni sisälläni oleva henkilö itkee ja huutaa, mutta minä yritän päivästä toiseen esittää tyytyväistä. Yritän esittää, että olen itsevarma, vaikka tosi asiassa katson kotona itseäni päivästä toiseen ja mietin, miksi olen tämän näköinen.

Olen tällä viikolla yrittänyt muutaman kerran oksentaa. Melkein se onkin jo onnistunut, mutta kroppa on tullut todella rajusti vastaan. Se ei selvästikään halua luopua niistä jo valmiiksi pienistä kalorimääristä helpolla. Loppu peleissä oksennus-yrityksieni jälkeen kaadun lattialle ja alan itkeä. Itken ja itken, kunnes lopulta hiljenen. Nousen, yritän uudestaan ja kaadun taas maahan. Mikä minua vaivaa.

Koeviikko alkaa keskiviikkona. Tätä tekstiä kirjoittaessani itken. Tai pikemminkin huudan. En halua. En jaksa. En kestä sitä. Ei taas. Se päänsärky, se oksettaminen, se pyörryttäminen, ne särkylääkkeet, ne itsesyytökset, ne itkut, ne tärisemiset, ne helvetilliset tunnit. Elämä muuttuu helvetiksi. Pikku hiljaa palan loppuun hitaasti mutta varmasti. Viimeisinä päivinä minusta voi nähdä vain kuihtuneen muutamia tunteja nukkuneen erittäin huonosti voivan tytön. Tuntuu, että vaikka minä itse haluaisin oikeasti parantua ja selvitä hengissä jokaisesta päivästä ja vastoinkäymisestä, niin voi olla, että olen liian heikko tähän maailmaan. Jokainen pettymys tai vastoinkäyminen romahduttaa minut. Jokainen 8, jokainen toru, jokainen suunnitelman muutos, jokainen huono treeni, jokainen riita, jokainen syömäni karkki tai muu herkku...Kaikki vievät minusta niin paljon pois. Olen aivan hajalla, jos mikään noista edellä mainituista asioista tapahtuu. Tekisi mieli lyödä itseäni, että tajuaisin kuinka paska olen silloin ollut. - Toisaalta tajuan sen joka tapauksessa.

Olen tyytymätön itseeni. Aivan sanoinkuvaamattoman tyytymätön. Ulkonäköni...hyi saatana. Kaipaan jatkuvasti kommentteja ja kehuja, koska muuten sekoan. Joudun useina päivinä katsomaan esimerkiksi fb:n profiilikuvani kivoja kommentteja, etten tee itselleni mitään tyhmää. Yritän joka päivä saada itseni uskomaan, että minä olen kaunis, mutten vain ikinä suostu uskomaan sitä. Lisäksi minusta on tullut laiska. Saatanan laiska. Koeviikolla minun on luettava tuplasti enemmän, koska olen ollut koko jakson niin laiska. Olen tyytymätön kiera nyt sinuun. Sinua pitäisi rangaista, katso nyt itseäsi. Tai itse asiassa älä, ei se ole sen katselemisen arvoista.