Nyt ei hyvin mene

Paha olla. Siitä tämä kaikki sai alkunsa. En osaa kuvailla tätä minun tilannetta. Tuntuu siltä kuin elämä tuhoutuisi pala palalta. Tuntuu aivan siltä kuin pikku hiljaa elämäni vain katoaisi pois ja samalla myös minä kuihdun pois. Miksi minulla on näin paha olla? Miksi itken joka päivä useita kertoja? Miksi minusta on tullut henkisesti näin sairas?

Olen suunnitellut sitä. Tai en tiedä onko suunnitteleminen oikea sana. Sanotaan näin, että olen miettinyt sitä paljon. Miten se tapahtuisi. Hankkisin viinapullon ja lisäksi todennäköisesti jotain muuta juomista siltä varalta, että kaverini ottaisivat jossain vaiheessa viinapulloni suojellakseen minua. Joisin niin paljon ja niin nopeasti kuin pystyisin. Aina horjahtaessani kaatuisin tahalleni niin pahasti, että se sattuisi. Putoaisin portaista. Löisin pääni pahasti. Joisin vain lisää. Olisin todennäköisesti jo erittäin humalassa. Muut huolestuisivat. Esittäisin kaiken olevan hyvin ja istuisin sohvalle. Kun kukaan ei huomaisi, lähtisin ulos. Katsoisin lähimmän autotien. Toisaalta jos ulkona olisi kylmä, voisin myös kaatua maahan ja sammua ja jäätyä. Jos menisin autotielle, kävelisin kylmänrauhallisesti auton alle ja se tuntuisi niin hyvältä. Kaverini juoksisivat liian myöhään paikalle. He näkisivät minun makaavan maassa. He alkaisivat itkeä ja soittaisivat ambulanssin. Tuntuisi niin hyvältä, että kerrankin he oikeasti tajuaisivat, miltä minusta tuntuu. Tuntuisi hyvältä, kun iskä ja äiti kuulisivat tapahtuneesta. He tajuaisivat, että minulla oli oikeasti paha olla. Mutta en halua aiheuttaa läheisilleni pahaa oloa yhtään enempää, olen tehnyt sitä jo liikaa. Asia nyt on vain niin, että on mielestäni pitää minua täällä maailmassa, koska minulla on niin paha olo. Yritän ja yritän ja yritän jaksaa, mutta alan olla väsynyt odottamaan sitä tyhmää ”parempaa huomista”. Olen odottanut sitä jo niin kauan. Auttaisipa joku nyt…