Koko ajan täytyy tehdä jotain, muuten alkaa ahdistaa. Jos olen hetkenkin paikallani, ahdistun. Alan täristä ja meinaan oksentaa, jokainen hetki on taistelua. Jos pääsen aikaisin koulusta, eikä minulla ole kouluhommia, menen kaksi kertaa salille. Minun on pakko tehdä jotain. En voi olla paikallani. Koeviikolla yksikin lepohetki saa minu hulluksi. Koko ajan on luetteva aivan koko ajan. Yksikin hetki ilman tekemistä tuntuu tukehtumiselta. Meinaan tukehtua siihen oloon, joka sisälläni vallitsee. Minun täytyy pitää se aisoissa. Ainoa keino siihen on tehdä koko ajan jotain. Koko ajan.
Vihaan nukkumista. Silloin nään unia. Painajaisia.Ne tekevät minusta niin heikon. Nukkuessani en myöskään tee mitään. Se on kamalaa. Silloin yritän ajatella jotain koulujuttuja, että käyttäisin senkin ajan hyödyksi. Muuten alkaa ahdistaa. Nukahtaminen on kamalaa. Silloin se tapahtuu. Tukehtuminen. Tukehtuminen. Tukehtuminen. Tukehdun omiin ajatuksiini ja tekemättömyyteeni. Tärisen, huudan, mutta kukaan ei kuule. Lopulta hiljenen. Kyynel valuu silmästäni, mutta olen hiljaa. Silloin se tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti