Haluisin tänään kertoa teille mielenalavaihteluista. Ei, ne eivät ole niitä mielenalavaihteluita, joita kuukautiset aiheuttaa. Ei, ne eivät ole niitä mielenalavaihteluita, joita murrosikään kuuluu. Ne ovat jotain aivan muita vaihteluita. Elämä on välillä yhtä helvettiä, kun ei yhtään tiedä, koska ns. romahtaa eli mieli muuttuu. Saatan aamulla hyppiä ilosta ja ajatella kaiken hyvällä tavalla, mutta iltapäivään tai viimeistään iltaan mennessä voisin huutaa ja itkeä vaikka kolme tuntia putkeen. Tuntuu siltä kun kaikesta lähtisi pohja ihan yllättäen. Yhtäkkiä huomaa, että kaikki onkin ihan päin persettä. Se on ihan kauhee tunne. Just kun on tuulettanut kaikille, kuinka ilonen on ja kuinka elämä hymyilee... sitten.. Sitten tulee se romahdus. Saattaa alkaa itkee ihan yhtäkkiä. Saattaa ahistua pelkästä tyhmästä ajatuksesta. Syke kohoo ja kädet alkaa tärisee. Alkaa raivostuttaa, kun annoin taas mun sisäselle hirviölle sen vallan. Oli niin kiva olla se ilonen tyttö sen 5 tuntia, mutta mitä sitten kävi? No en ainakaan ollut enää ilonen tyttö...
Tänään kävi just silleen. Olin aamulla iloa täynnä. Elämä hymyili, vaikka oli maanantai. Mua väsytti ja lunta sato joka tuutista, mut silti jaksoin hymyillä. Koulupäivä meni ihan kevyesti ajatellessa kaikkea hyvää. Luulin jo, että oisin menossa parempaan suuntaan... Sitten vähä ennen neljää tai viittä se tapahtu. Muutuin täydellisesti. Huomasin, että keskittyminen alko herpaantua. Huomasin, että aloin ahistua, vaikken tienny miks. Teki mieli alkaa itkee, koska oli niin paha olo. JA PAHINTA OLI, ETTEN TIENNY MIKS! No yritin selvitä siitä olosta aattelemalla kaikkee hyvää, mutta ei. Olo vaa paheni iltaa kohden. Kädet täris ja syke oli korkeella. Teki mieli itkee ja kysyy kaikilta MIKSI. Miksi mä en ansaitse olla onnellinen? Miksi mä ansaitsen olla onnellinen sen 5 tuntia? Enkö mä oikeesti osaa enää nauttia elämästä? Onko tää vitun sairaus vieny multa kaiken?!
 |
| Te läheiset tuotte mun elämään valon <3 (kuva www.weheartit.com) |
Päätin pari viikkoa sitten, että taistelen tätä vastaan, vaikka ei se helppoa oo. Uskon kuitenkin että lopulta voitan sen hirviön mun sisällä ja selviin taistelijana! Haluun näyttää kaikille, kuinka selätän tän pahan mikä mun sisällä asuu. Tän "kokemuksen" jälkeen oon entistä vahvempi. Mä uskon niin. Mutta kaikki rakkaat ystävät ja muutkin, jotka luette tätä, mä oikeesti tarviin teiän apua! En selvii tästä yksin. Oon niin ilonen ku tiiän, ettette hylkää mua. En tiiä, missä oisin tälläki hetkellä, jos mulla ei ois maailman välittävintä perhettä ja ystäviä. Love you <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti