Surullinen ilta

Mitä se on? Mitä on perfektionismi? Onko se hyvä vai huono asia? Onko se sairaus vai luonteenpiirre?

Yksi syy, miksi kirjoitan tätä blogia, on se, että ihmiset oppisivat ymmärtämään, ettei perfektionismin kanssa leikitä. Se ei ole mikään pikku juttu. Se voi loppupeleissä viedä sinut jopa kuolemaan asti. Minä kerron teille tarinan, jossa näin oli hyvin lähellä käydä.. Voin vain kiittää ystäviäni siitä, että olen vielä tässä.

Oli aivan normaali ilta. Olin lähdössä kaverini bileisiin tietoisena siitä, että aion juoda tänään. Olimme ostaneet kaverini kanssa viinapullon puoliksi. Illasta piti tulla erittäin kiva, mutta kaikki kaatui aivan yllättäen. Bileisiin saavuttuamme kaikki vaikutti vielä ihanalta. Saisin hetkeksi kaikki paskat koulujutut pois päästä, saisin hetken olla pois salilta, saisin hetken olla kuin kuka tahansa 15-vuotias tyttö. Muutaman viinakulauksen jälkeen ajatukseni saivat aivan uuden tavan ajatella asioita...

Aloin humalapäissäni miettiä, että elämässäni ei ole mitään järkeä. Olin jo pitkään miettinyt, olisiko kivempi kuolla. - Ei tarvitsisi enää kärsiä tätä kaikkea tuskaa, jota tämä sairaus on aiheuttanut. Humalassa nämä ajatukset voimistuivat entisestään. En enää ollut se iloinen bileisiin tullut tyttö. Menin ulos muiden huomaamatta, kaaduin tahalleeni ja jäin maahan makaamaan. - Halusin jäätyä kuoliaaksi. Ulkona oli jo hyvin kylmä ja minä makasin maassa silkkisessä paidassani ja korkokengissä... Eräs ystäväni onneksi löysi minut pian ja tajusi, että kaikki ei ole hyvin..

Tämä ei loppunut tähän. Illan mennessä pidemmälle myös alkoholia oli veressä enemmän ja teot muuttuivat suuremmiksi. Ei aikaakaan, kun olin juoksemassa auton alle.. Itkin ja huusin, että haluan kuolla. Oli sekunneista kiinni, etten ehtinyt jäädä sen auton alle. Kaverini kaatoi minut maahan suoraan asfalttiin, koska ei voinut antaa minun tehdä sitä. Olin useiden kaatumiseni jälkeen aivan veressä ja mustelmilla. Kädet olivat ruhjeilla, meikit olivat levinneet itkusta, farkut olivat aivan repaleina... olin sen näköinen kuin olisin joutunut tappeluun..

Itkin kaikille, että he ovat kusipäitä, kun eivät anna minun kuolla. Huusin ja lähdin taas juoksemaan. Muutamat pojat joutuivat pitämään minua kiinni, etten tekisi itselleni mitään. Kaikki olivat aivan kuin puulla päähän lyötyjä. Mitä tälle porukan kiltille ja "täydelliselle" tytölle tapahtuu?

Hyvä ystäväni saattoi minut kotiin, jossa isäni jo odottikin minua ja puhdisti kaikki haavani. Itkin vain, koska tajusin, että olin näyttänyt, kuinka paha olo minulla oli. Itkin, koska kaikki näkivät, etten ole täyttä terästä. Mutta loppupeleissä, olen iloinen, että he näkivät sen lähes ajoissa. Jos kaverini olisi tullut ulos sekunttia myöhemmin, minun elämäni olisi loppunut. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen heille edelleen.

Muistakaa siis, että älkää ikinä aliarvioiko mitään sairauksia tai toisten ongelmia. Niiden pohjalla voi olla todella kamalia ajatuksia, joiden kanssa henkilöä pitää auttaa ajoissa! Muistakaa myös, että älkää ikinä jättäkö kaveria yksin, jos hän meinaa tehdä itselleen jotain. Te ette voi ikinä antaa sitä itsellenne anteeksi. Ja miettikää myös kaverianne, joka menettää koko loppuelämänsä sellaisen ongelman vuoksi, jossa häntä voisi auttaa. Muistakaa siis auttaa. Voitte joskus itsekin tarvita apua, silloin on erittäin tärkeää, että on muistanut auttaa myös toisia. "Minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."